Jaa - AddThis
Bookmark and Share

ETELÄ-KARJALAN LIITTO


MAAKUNNAN KEHITTÄJÄ JA EDUNVALVOJA

Etelä-Karjalan liitto on aluekehitysviranomainen,
joka vastaa Etelä-Karjalan maakunnan yleisestä kehittämisestä. Liitto on 9 kunnan muodostama kuntayhtymä. Se toimii koko maakunnan ja sen asukkaiden, elinolojen, elinkeinoelämän, kulttuurin sekä ympäristön kehittäjänä ja edunvalvojana.

Etelä-Karjalan liiton tehtävänä on aluekehitysohjelmien ja EU-ohjelmien laadinta, toteutus ja seuranta sekä ohjelmien yhteensovittaminen. Toisena päätehtävänä on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maankäytön suunnittelu maakunnassa. Lisäksi palvelemme jäsenkuntiamme ja muita maakunnan toimijoita niiden tiedontarpeissa.

Etelä-Karjalan liiton tehtävänä on EU:n kilpailukyky- ja työllisyysohjelmaa ja maakunnan kehittämisrahaa koskevien hankkeiden rahoituspäätösten valmistelu, arviointi, ohjaus ja seuranta. Liitto toimii myös Kaakkois-Suomi - Venäjä ENPI-ohjelman hallintoviranomaisena.





ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAOHJELMAA 2014–2017 KOSKEVA KYSELY SIDOSRYHMILLE

Etelä-Karjalan liitossa on aloitettu Etelä-Karjalan maakuntaohjelman valmistelu vuosille 2014–2017. Maakuntaohjelma on alueiden kehittämislain (1651/2009) mukainen asiakirja, jossa asetetaan maakunnan keskeisiä kehittämistavoitteita. Maakuntaohjelma valmistuu kevään 2014 maakuntavaltuustoon.

Maakuntaohjelma kokoaa yhteen alueen tahtotilan, johon yhteensovitetaan kansallisen ja EU:n politiikan aluekehittämistavoitteet. Hallitusohjelma painottaa kaupunkiseutujen roolia vahvoina alueiden vetureina. Hallituskaudella toteutetaan valtion ja kaupunkiseutujen välistä sopimusperusteista kaupunkipolitiikkaa sekä käynnistetään Innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelma. Työ- ja elinkeinoministeriölle on valmisteltu Lappeenrannan kaupungin johdolla laajassa yhteistyössä Lappeenranta–Imatra-seudun aiehakemus INKA-ohjelmaan sekä Kaakkois-Suomen Venäjä-kasvusopimusehdotus. Pyydämme sidosryhmiltä näkemyksiä siitä, sopivatko suunnitelmat uuden maakuntaohjelman pohjaksi.

Lisäksi pyydämme näkemyksiä maakuntaohjelman tärkeimmistä painotuksista oman organisaationne lähtökohdista. Strategisten painotusten ohella voitte tuoda esille hankekokonaisuuksia, jotka tulisi maakuntaohjelmassa ottaa huomioon.

Maakuntaohjelmassa hahmotetaan Etelä-Karjalan tulevaisuutta myös pitkällä aikavälillä visiolla ”Suomen menestyvin maakunta 2030”. Voitte antaa kommentteja ja näkemyksiä siitä, miten visio tehdään todeksi.

Kysely on suunnattu kunnille, elinkeinoyhtiöille, oppilaitoksille, järjestöille ja muille kehittämistoimijoille. Maakuntaohjelmassa halutaan aiempaa paremmin tunnistaa maakunnan sisäiset kehityserot ja ottaa ne huomioon suunnittelutyössä. Linkit suunnitelmiin ja kysymyslomakkeeseen löytyvät tekstin alapuolelta.

Pyydämme vastauksia kyselyyn 7.6.2013 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@ekarjala.fi.

Lisätietoja asiasta antavat erikoissuunnittelijat Satu Sikanen (satu.sikanen@ekarjala.fi) ja Anu Talka (anu.talka@ekarjala.fi).

Innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelma
Kaakkois-Suomen Venäjä-kasvusopimusehdotus
Kyselylomake



Maakuntaohjelman kysely sidosryhmille
www.aavistus.fi
Kotiseutuseminaari 22.5.
Etelä-Karjalan maakuntaportaali
Vaihemaakuntakaava
Kuntauudistus