Osallistu tulevaisuuden suunnitteluun

Osallistu ja vaikuta

Kaupungin tulevaisuuden suunnittelussa, päätöksenteossa ja toteutuksessa tarvitaan kaikkia kuntalaisia. Tärkeimmät asukkaiden osallistumista koskevat oikeudet on kirjattu Kuntalain 28 §:ään.

Imatralaisilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa oman kaupunkinsa asioihin, muun muassa aloitteiden tekeminen, palautteen ja kysymysten lähettäminen, yhteyden ottaminen luottamushenkilöihin ja viranhaltijoihin sekä osallistuminen yleisötilaisuuksiin, kyselyihin ja keskusteluun.

Imatran esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen löytyvät hallinto-osiosta esityslistat ja pöytäkirjat - linkistä.

Lisäksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset pidetään nähtävillä ja niihin tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen.


Äänestysoikeuden lisäksi kuntalainen voidaan asettaa ehdokkaaksi valtuustoon ja hänet voidaan valita kunnan luottamustehtäviin.

Imatralaisilla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi voi antaa palautetta kaupungin toimialaan kuuluvissa asioissa.

Imatralla toimii vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto sekä nuorisovaltuusto.

Imatran nuorisovaltuusto on sivistyslautakunnan alaisuudessa toimiva, kaupungin oppilaitosten oppilaista vaaleilla valittava elin.

Nuorisovaltuuston tehtävänä on edustaa imatralaisia nuoria pitämällä yllä keskustelua nuorten asioista, järjestämällä tilaisuuksia ja tapahtumia ja antamalla lausuntoja nuoria koskevissa asioissa ja mahdollisuuksien mukaan edistää nuorten viihtyvyyttä Imatralla.