Tämän valtuustokauden ensimmäisen talousarvion ja –suunnitelman pohjana on keväällä 2009 työstetty ja valtuuston 25.6.2009 hyväksymä kuntastrategia vuosille 2009-2012.
Lähtökohtana on ollut palvelujen järjestäminen vähenevän asukasluvun ja palvelujen käyttäjien tarpeiden mukaisesti. Väestö vähenee noin 60–70 henk./vuosi ja perusopetuksessa oppilasmäärä vähenee noin 25 opp./ vuosi Vuoden 2010 talousarvion laadinnassa on ollut merkittäviä epävarmuustekijöitä 1) verotulotulojen kehittymien ja yleinen taloudellinen tilanne 2) Valtionosuusuudistus 3) Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kunnan maksuosuus, jossa vielä talousarvion valtuustokäsittelyssä oli useita avoimia kysymyksiä. Niinpä valtuuston päätökseen sisältyy kannanotto, että mikäli valtionosuuteen liittyvä siirtymäsäännös, joka saadaan joulukuun lopulla tai Eksoten maksuosuus aiheuttavat oleellisia muutoksia arvioituun valtionosuuteen, se tullaan korjaamaan talousarvion tarkistamisen yhteydessä vuonna 2010. Talouslukuja vuodelle 2010: - Toimintakate: – 28,6 milj. euroa - Vuosikate: 1,3 milj. euroa - Poistot: 1,7 milj. euroa (sis. 450 t€ kertapoiston) - Tulos: 0,3 milj. euroa alijäämäinen, ilman em. kertapoistoa 100 t€ ylijäämäinen - Investoinnit: 2 milj. euroa netto - Lainat: 116 e/asukas 1.1.2010 ja 415 e/asukas 31.12.2010 Investoinneissa ei ole koko suunnitelmakaudelle varsinaista ns. kärkihanketta, vaan menot koostuvat monista pienehköistä, pääasiassa talonrakennus- ja kunnallisteknisistä sekä elinkeinoihin liittyvistä kohteista. Investoinneissa on maksimaalisesti hyödynnetty kuhunkin kohteeseen saatavilla oleva ulkopuolinen rahoitus. Vuoden 2010 talousarvio on varsin tiukka ja sen toteutuminen edellyttää tilivastaavilta erittäin maltillista varojen käyttöä ja jatkuvaa seurantaa. |