Imatran kaupunki

Uutiset

IMATRAN BALETTIGAALA TIEDOTE 10.8.2009
vapaasti julkaistavaksi

22.8.2009 klo 18.00
23.8.2009 klo 19.00

Imatran kulttuurikeskus, Karelia-sali

13. Imatran Balettigaala

Tanssin taitoa, iloa ja tulkintaa

Balettigaala on aina ainutlaatuinen kokonaisuus. Imatran balettigaala on vuosien varrella luonut todella monipuolisen läpileikkauksen tanssin maailmaan. Imatralla yleisö onkin saanut nauttia huippuesiintyjistä ja koreografeista joita muualla Suomessa tai pohjoismaissa harvoin nähdään. Balettigaala on hieno kokemus, jossa taiteilijat ja teokset esittelevät laaja-alaisesti tanssin taitoa, iloa ja tulkintaa.
Säihkettä ja kipinöitä
Imatran balettigaala esittää sekä modernin baletin klassikoita että uusia mielenkiintoisia koreografioita.
Gaalan päävieras Dresden SemperOper baletti esittää otteita William Forsythen mestariteoksesta StepText. Luvassa on yllättävää ja kipinöivää taiturointia loistavilta tanssijoilta.
Näemme myös talon koreografin David Dawsonin teoksen In the Nature of Daylight sekä nuoren Jiri Bubenícekin taitoa sekä tanssijana että koreografina. Keväällä 2009 New York City-baletissa sai ensi-iltansa Bubenícekin uusi teos Toccata. Imatralla nähdään Canon in D Major.
Kansainvälinen ryhmä lukeutuu eurooppalaisen tanssin eliittiin ja pyrkii laajentamaan tanssin perspektiiviä yhdistämällä klassisen baletin ja nykytanssin tyylisuuntia. Englantilaista David Dawsonia voi pitää klassisen liikekielen modernina tulkkina, jonka klassiset askeleet taipuvat puhuttelemaan nykypäivän yleisöä. David Dawson on eräs tämän hetken kysytyimmistä koreografeista. Dawson työskenteli William Forsythen ryhmässä ensitanssijana ennen kuin päätti omistautua kokonaan omille koreografioilleen. Nämä kahden eri sukupolven loistavat koreografit, jotka lähestyvät tanssia samasta perspektiivistä, puhuttelevat kuitenkin molemmat omalla persoonallisella äänellään.
Imatran balettigaala esittelee vuoden 2009 ensi-ilta koreografina kolumbialaisbelgialaisen Annabelle Lopez Ochoan. Teoksen Locked up Laura esittävät Unkarin kansallisbaletin Krisztina Pazár ja Levente Bajári.
Lennokkuutta ja virtuositeettia
Myös perinteinen klassinen baletti esittäytyy todella näyttävästi tämän vuoden gaalassa.
Corsaire eli Merirosvo on suosittu gaalanumero, mutta koskaan aiemmin sitä ei ole esitetty Suomessa alkuperäisessä muodossaan eli kohtauksena kolmelle tanssijalle. Tässä numerossa pääsee loistamaan myös Imatran balettigaalan yllätysvieras Brooklyn Mack Yhdysvalloista. Hänen partnereinaan tanssivat Latvian kansallisbaletin tähdet Elza Leimane ja Raimonds Martinov.
Brooklyn Mack valloitti yleisön Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa 2009.  Hän oli yleisön suuri suosikki ja hämmästytti mahtavilla hypyillään ja vaivattomalla tekniikallaan. Brooklyn saavutti Helsingissä jaetun toisen sijan miesten seniorisarjassa ja hänet on myös aiemmin palkittu balettikilpailuissa Helsingissä ja Jacksonissa.
Tanssija Brooklyn Mack kertoo, että hyppääminen on hänelle helppoa - ja siltä se myös näyttää. Hän kokee myös yleisön suurena energian ja inspiraation lähteenä. Helsingissä hän on ollut jo kaksi kertaa ja odottaa kovasti ensimmäistä vierailuaan Imatralle.
Tunnustuspalkinto karismaattiselle esiintyjälle
Vuoden 2009 Imatran balettigaalan tunnustuspalkinto luovutetaan tanssija-koreografi Minna Tervamäelle. Minna on ehdottomasti yksi menestyneimmistä suomalaisista balettitanssijoista. Hän on kuulunut Suomen Kansallisbalettiin vuodesta 1986 ja tanssinut merkittävissä rooleissa niin klassisissa kokoillan baleteissa kuin nykytanssiteoksissakin. Uuden sesongin alkaessa elokuun alussa Minna Tervamäki nimitettiin ensimmäiseksi kansallisbaletin tähtitanssijaksi. Minna esiintyi Imatralla ensimmäisen kerran jo vuonna 2001. Sen jälkeen balettigaalan yleisö on saanut nauttia karismaattisen tanssitaiteilijan esityksistä useasti. Vuoden 2009 gaalassa nähdään iki-ihana Kuoleva Joutsen.
Balettiperinteitä ja yhteistyötä
Imatran balettigaala jatkaa edelleen yhteistyötä lähialueiden kesken. Tällä kertaa vieraaksi saadaan Latvian kansallisbaletti. Perinteikkään Riian baletin nimekkäisiin kasvatteihin kuuluu myös Mihail Baryshnikov. Imatralla nähdään joukko Latvian kansallisbaletin nuoria tähtiä, jotka esittelevät sekä ryhmän vahvaa klassista osaamista että modernia tulkintaa argentiinalaisesta tangosta.
Viime vuonna saimme nauttia Prahan baletin hienoista esityksistä. Myös tänä vuonna jatkamme yhteistyötä balettiryhmän kanssa. Vuoden 2009 balettigaalassa Adela Pollertova ja  Alexander Katsapov esittävät  Petr Zuskan koreografian Déjà vu. 

Tapahtuman järjestäjänä toimii Imatran kaupunki yhteistyössä Nordic Dance Makers Oy:n kanssa.

Jussi Virsunen           040 097 8387
Juhani Teräsvuori      044 362 2202
Lisätiedot ja kuvamateriaalit: irma.salomaa@nordicdance.com

Muutokset mahdollisia