Jaa - AddThis
Bookmark and Share

Maakuntajohtajan palsta


(Julkaistu 26.3.2013)

Kehysriihi ja SOTKU


Hallituksen puolivälivaiheen kehysriihtä odotettiin suurin toivein. Merkittäviä linjauksia tehtiinkin. Yhteisöveron roima alennus on varmasti oikean suuntainen päätös. Se viestittää selkeästi, että mikäli Suomi haluaa menestyä myös tulevaisuudessa, tarvitsee maamme kannattavaa yritystoimintaa. Hallitusohjelman laadinnan aikaiset arviot talouskehityksestä ovat osoittautuneet liian optimistisiksi ja sen vuoksi myös julkisen talouden sopeutustoimet ovat välttämättömiä. Toivoa sopii, että talouden käänne parempaan tapahtuisi pian ja päätetyt toimet auttaisivat osaltaan parempaan talouden kehitykseen.

Etelä-Karjalan kannalta on positiivista se, että VT6 Lappeenranta-Taavetti sai rahoituksensa. Samoin kaksoisraiteen Imatra-Luumäki suunnittelu voidaan aloittaa. Valtatie 6:n osalta on vielä auki se, toteutetaanko hanke alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vai karsittuna. Jos väli VT26 risteyksestä Taavetin läntiseen liittymään jää kaksikaistaiseksi on se kai sitä paljon mainostettua älyliikennettä. Tavallisella järjellä ajatellen se olisi kyllä lähinnä älytöntä. Toivotaan, ettei näennäissäästöillä saada kovin paljoa pahaa aikaan.

Positiivista kehysriihessä oli myös se, että Kaakkois-Suomen rajavartiosto saa tarvitsemansa lisäresurssit. Kehysriihestä odotettiin  myös selkeitä ratkaisuja SOTE -uudistukseen ja kuntaremonttiin. Toisin kuitenkin kävi. Asiantuntijoiden yli käveltiin jälleen poliittisin saappain. Nyt ministerit arvuuttelevat vuorotellen, tuleeko SOTE –alueita 20 vai enemmän. Kuntauudistuksesta ei tullut myöskään mitään selkoa.

Onkohan se niin, että pienten kotikaupunkiensa näennäistä etua ajavat poliitikot eduskunnassa sekoittavat koko uudistuksen lopullisesti? Asiantuntijoiden mielipiteille ei anneta arvoa. Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että Suomeen tarvitaan noin 20 SOTE –aluetta, jotka rakentuvat päivystävien sairaaloiden ympärille niin, että väestömäärä riittää erikoissairaanhoitoon, johon integroidaan perusterveydenhuolto. Ratkaisu muistuttaisi pitkälti Ruotsin mallia. Mutta kun se ei nyt käy Backmanille ja muille pikkukaupunkien poliitikoille. Onneksi sentään sairaanhoitopiireille annettiin elinaikaan vuoteen 2017.

Kompurointi SOTE- ja kuntauudistuksessa siis jatkuu. Olisikohan koko uudistukselle parempi lyhenne SOTKU? Siltä ainakin vahvasti vaikuttaa.

Maakuntajohtaja Timo Puttonen


Maakuntaohjelman kysely sidosryhmille
www.aavistus.fi
Kotiseutuseminaari 22.5.
Etelä-Karjalan maakuntaportaali
Vaihemaakuntakaava
Kuntauudistus