KaksoiskaupunkipyöräilyImatra ja Svetogorsk ovat 1990-luvulta lähtien toteuttaneet lukuisia yhteisiä EU-projekteja. Esimerkiksi 1990-luvulla Svetogorskin maanalaisia putkia ja johtoja korjattiin. Imatran rooli oli tarjota asiantuntija-apua. Rahoitus haettiin Suomen ympäristöministeriön lähialuevaroista, Venäjän kansallisista rahoista sekä EU:lta. Koulujen välillä on ollut vieraan kielen opetusta molemmin puolin sekä lukuisia opetuksen kehittämisseminaareja. Leirikoulut, rajakurssit ja oppilasvaihto ovat olleet osa yhteistyötä. Kulttuuriyhteistyössä pisin yhtenäisesti jatkunut yhteistyömuoto on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Vuoksi-gaala, joka pidetään keväällä Imatralla ja loppuvuodesta Svetogorskissa. Myös yrityksiä on haluttu houkutella hyödyntämään rajan tuomia mahdollisuuksia. Monet yritykset ovatkin asettuneet toimimaan rajan pinnassa sijaitsevaan yrityspuistoon edulliselle sijainnille EU:n ja Venäjän portille. |